tiistai 19. tammikuuta 2010

Pipo!!!

Siis pipoja!!!
Pinkin pipon olen saanut valmiiksi jo suunnilleen pari kuukautta sitten, mutta kun se päätteleminen on niin hirveän hankalaa. Nyt kun sain mustan valmiiksi hetki sitten, niin päätin että NYT se tapahtuu. Laitoin molempiin samalla istumalla tupsut ja päättelin langat. Ja kyllä kannatti. Musta pipo on ihanan lämmin ja ihanan pehmeää lankaa. Ja pinkki tuo väriä tähän harmauteen. Eli molemmat aivan loistavia.





 Musta pipo on tehty kaksinkertaisesta Fleur -langasta, minkä bongasin hintaan 1,20€ Anttilasta. Langassa ei ole yhtään villaa, joten se on super pehmeää eikä kutita. Pipoon kyllä tuli hieman joukkoon mustaa woolia, kun ei lanka meinannut riittää. (Vaihteeksi). Pipo on kokonaan tehty *20, 2n* -joustinneuleella. Kavennukse ovat vasta ihan päässä. Puikkoina olivat vissiin nro. 6.
Olisin tähän pipoon halunnut hieman isomman tupsun. Ehkä joskus saan sen vaihdettua. Tai teen ihan kokonaan uuden pipon.






Pinkki pipo on tehty Novita 7-veljestä -langasta. Aluksi pipossa on *2o, 2n* -joustinneuletta n. 5 cm jonka jälkeen alkaa kuvio. Työssä on yhteensä 12 "lettiä", eli kolme jokaisella puikolla. Hieman aluksi häiritsi kun letit olivat 3 ryhmissä joiden väliin jää hieman pidempi osa nurjaa neuletta, mutta kyllä silmä tottui äkkiä siihen. Ja kavennukset alkavat vasta ihan lopusssa.
(Älkää huomioiko hyvin haalistunutta tukkaa kuvissa!!)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti