tiistai 27. maaliskuuta 2012

Palmikoitu





Malli: Palmikoitu (oma)
Lanka: Drops  Alpaca ja Drops Fabel Print




Pitkästä aikaa taas kynsikkäät ihan itselleni. Veljeni on puhunut salossa sijaitsevasta ihanasta liikkeestä minulle jo jonkin aikaa ja päätin vihdoinkin käydä katsomassa sen valikoimia. Ihastuin välittömästi! Aivan ihan kauppa! Liikkeen nimi on Alman Puoti ja se sijaitsee aivan salon keskustassa. 
Ostin sieltä mm. Dropsin Alpaca -lankaa ja minulle tämä oli aivan uusi tuttavuus. Lanka on 100% puhdasta alpakka villaa ja se on ihanan pehmeää, mutta erittäin ohutta. Päätin liittää Alpaca langan kanssa toista yhtä ohutta lankaa, ja onneksi minulta löytyi juuri sopiva määrä Fabelia vielä laatikosta. Värit eivät olisi voineet enää paremmin yhteen sopia. Kynsikkäistä tuli erittäin pehmeät ja lämpimät ja ne ovatkin olleet jo kovassa käytössä.












Hiuskoristeet ovat edelleen paljon käytössä ja nyt kun olen virkkaamaan ryhtynyt vähän enemmän, niin tottakai myös pieniä kukkia on tullut tehtyä. Tässä yksi esimerkki pienestä kukkasesta minkä olen väkertänyt. Lankana käytin muistaakseni Novita Tennesee -lankaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti